Aktiivien kanssa Inarissa syyskuussa


Matka halki Lapin oli ikimuistoinen Aktiivit hankelaiset kokoontuivat Inarissa 20-22.9.2011 pohtimaan saavutettuja tuloksia, miettimään vielä saavuttamattomia tekoja, unelmoimaan tulevista hankkeista, verkostoitumaan, tutustumaan saamen kulttuuriin ja saamelaisiin hankkeisiin, näkemään sekä eläviä että kuolleita sopuleita sekä luonnossa että kuvissa ja ennen kaikkea arvostamaan toinen toistemme tekemisiä.  Paikalla oli 30 innostunutta osallistujaa. Osa matkusti paikalle lentokoneella
, osa omalla autolla ja osa junalla ja bussilla. Tietotaitotalkoolaiset, Johanna, Juho, Olli ja Maija, valitsivat viimeksi mainitun kestävän kehityksen mukaisen tavan matkustaa. Samalla sielu siirtyi ruumiin mukana eikä jäänyt etelään. Tunsimme luissa ja ytimissä, että Inari on kaukana Helsingistä, että virtuaaliopetus on tuiki tärkeä  - ainut - mahdollisuus mm. saamenkielen opetukseen ja oppimiseen ympäri Suomea.


Rovanimellä hyppäsimme bussiiin
Rovanimellä hyppäsimme bussiiin
Matka jatkui
Matka jatkui
ja jatkui
ja jatkui

ja jatkui
ja jatkui
ja jatkui
ja jatkui
ja jatkui
ja jatkui

ja jatkui - facebook päivityksessä kerroimme matkasta ja saimme tervetulotoivotuksia
ja jatkui - facebook päivityksessä kerroimme matka...
Inarista! Inain järvi siinteli sinisenä
Inarista! Inain järvi siinteli sinisenä
Tapaamisemme alkoi esittelyllä ja tavoitteiden ja toteutuksien kirjaamisella
Tapaamisemme alkoi esittelyllä ja tavoitteiden ja...

Ilalla illastimme Kultahovissa kulttuuri-illallisen ja katselimme ikkunasta Juutuankoskea ja sopuleita
Ilalla illastimme Kultahovissa kulttuuri-illallise...
Aamulla kiirehdimme takaisin työn ääreen. Mika halusi kuitenkin ensin kuvata koko porukana!
Aamulla kiirehdimme takaisin työn ääreen. Mika hal...
Ja sehän kesti ennekuin lauma oli koossa
Ja sehän kesti ennekuin lauma oli koossa

Lopuksi kuljettajamme kuvasi meidät
Lopuksi kuljettajamme kuvasi meidät
ja pian ptaas parveilimme
ja pian ptaas parveilimme
kohti työtilaa
kohti työtilaa

missä edellisen päivän laput odottivat analysoitiamme
missä edellisen päivän laput odottivat analysoitia...
Ryhmäydyimme uudelleen ja etsimme ongelmakohtia
Ryhmäydyimme uudelleen ja etsimme ongelmakohtia
Listasimme ongelmat tulevaisuutta ajatellen
Listasimme ongelmat tulevaisuutta ajatellen

Ja kas kumma: Näinkin hieno tulos: Vaihdetaan muutos elämäks, kasvatetaann avoimmuttaa, lasketaan sanomisen hintaa ja näin lisätään luottamusta. Luodaanyhteinen visio ja havaitaan, että virheettömyys on pahe. Siirrytään arvostelusta arvostamiseen ja arviointiin. Tämän jälken voimmekin miettiä yhdessä tarkoituksenmukaista ja luovaa laitetiden käyttöä!
Ja kas kumma: Näinkin hieno tulos: Vaihdetaan muut...
Hyvät havainnot atkuivat..
Hyvät havainnot atkuivat..
a niinpä oli aika lähteä kohti Ukonkiveä viemään toiveita tulevaisuudessa shamaanien tavoin
a niinpä oli aika lähteä kohti Ukonkiveä viemään t...

Ukonkivi lähestyy..
Ukonkivi lähestyy..
ja lähestyy
ja lähestyy
ja niinpä olemme jo kiven juurella
ja niinpä olemme jo kiven juurella

Toiveita kuiskataan
Toiveita kuiskataan
toivotaan maailmanrauhaa
toivotaan maailmanrauhaa
tai että löydetään Suomesta kultasuoni..
tai että löydetään Suomesta kultasuoni..

Takasin kohti Kultahovia
Takasin kohti Kultahovia
ja Juutaankoskea
ja Juutaankoskea
 Ilta Kotaravintolassa sujui laulaen ja Saamenkuouluskeskuksesta kuunnellen
Ilta Kotaravintolassa sujui laulaen ja Saamenkuou...

Torstaiaamuna Siidassa opettelimem saamea virtuaalisesti ja tututustuimme Lapin luontoon Siidassa
Torstaiaamuna Siidassa opettelimem saamea virtuaal...
Karhu olisuloinen
Karhu olisuloinen
samoin poro
samoin poro

Saamelaistenkeittiö oli niukka, mutta sisälsi kaiken tarpeellisen
Saamelaistenkeittiö oli niukka, mutta sisälsi kaik...
Ja sopuleita oli täälläkin
Ja sopuleita oli täälläkin
Terveisiä myös saamelasille...
Terveisiä myös saamelasille...