Pekka täytti 15.10.2009 7 v. (tais siitä kyllä joku nolla jäähä pois, mutta eihän nollat mitään merkihte, eikä meijjän porukassa niitä ole ollukkaa.) Pekalle luovutettiin olosuhteitten pakosta kunnianosoitus vasta 17.10.2009. hirvenmakkaranpaistonuotiolla ( Tappisarven Valkoisen Risrin Ritarikunnan AnsioRisti KultaVaakunoin.) sekä "kuustoistapiikkinen" ajannäyttäjäksi, joka kuulemma jätättää 5 min/vrk. (No eihän siinä mittää, saahan nukkua aina 5 min pitempään. Se ei ole kuitenkaan syy aamun kokoontumisesta myöhästymiseen, minuutin myöhästymisestäkin Urkki sanoo, jotta oishan sitä voinu tulla jo aamusta.)
Huomionosoitus on palkinto Pekan pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä työstä hirvijahdin ja Tappisarvi Oy:n eteen.