Hirvenpyyntiviikonloppua odotellessa

Hirvenpyyntiviikonloppua odotellessa saimme vieraaksemme saksalaisen Anthony Jordanin,jonkan kanssa kävimme perjantaina lintumetsällä.Päivä alkoi hienosti, sillä Anthony ampui aamulla komean ukkoteeren.Päivällä liittyi Kyllösen Seppo koiransa Koppelokorven Serin kanssa ja lähdimme tavoitelemaan metsoa.

Jo matkan alkuvaiheissa otti Seri komean ukkometson haukkuunsa.Näimme kaukaa metson istuvan,mutta risuja oli liikaa edessä,emmekä pystyneet ampumaan kiväärillä. Yritimme lähemmäs,mutta metso huomasi meidät ja karkasi haukusta.

Matka jatkui noin kilometrin jolloin Seri otti uuden metson haukkuunsa.Seppo ja Jorma rukoilivat Metsänjumala Tapioa avuksi,jotta saisimme onnistuneen pudotuksen vieraallemme.Pian saimmekin metson näkyviin,jolloin Anthony ampui kiväärillä osuman.Metso lähti kuitenkin lentoon,mutta oli haavoittunut ja jäi Serin haukkuun noin 100m päähän mäntytaimikkoon.Hiivimme haukulle ja Anthony huomasi metson puussa pudottaen haulikonlaukauksella linnun alas.

Koko porukka kiittää Seriä onnistuneesta metsojahdista.


Aamun ensimmäinen ukkoteeri

Aamun ensimmäinen ukkoteeri
Kaffepaussi laavulla

Kaffepaussi laavulla
Onnistunut metson pudotus

Onnistunut metson pudotus

Jahdin päätteeksi kertaus päivästä

Jahdin päätteeksi kertaus päivästä
Samma häär

Samma häär

<Toukokuu 2012>
MaTiKeToPeLaSu
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
YhteystiedotYhteydenotto