Eläkeläinen ilmoittautuu hommiin

Täällä olisi yksi eläkeläinen, joka ilmoittautuu vapaaehtoisena helpottamaan Suomen työvoimapulaa. Ainut ehto on se, että ensin on työllistetty kaikki nuoremmat ja terveemmät ja vielä työttömyyskortistossa olevat.

Näinä työvoimapulan aikoina toivoisin kuitenkin työnantajien ottavan yhteyttä jo hyvissä ajoin. Kun kaikki reilut 300 000 Suomen työtöntä (lehden ilmestyessä luku on jo varmaan suurempi) on saatu töihin ja muutama eläköitynyt huippupoliitikko sijoitettu politiikassa ansaittua pätevöitymistään vastaaviin huippuvirkoihin, olen heti valmis hommiin.

Huomioon pitää tietysti ottaa pienet työrajoitteet: muutama pitkäaikaissairaus, liikkumisongelmat, kipiät nivelet joinakin päivinä (vain pari päivää viikossa, jos ei viikonloppuja lasketa), kuuttakymppiä lähenevä ikä ja ulkonäköhaitat.

Kun selkäleikkausten, rintasyöpähoitojen ja masennuksen jälkeen aloin vähän alle viisikymppisenä toipua, halusin palata työelämään. Työttömänä en ollut ollut päivääkään siihenastisessa elämässäni. Niinpä kuvittelin, että eläkevakuutusyhtiö, joka oli minut työkyvyttömyyseläkkeelle paiskannut, olisi hyvillään, jos pääsisin taas töihin ja pois heidän listoiltaan. Vaan tiedustelu uudelleenkoulutuksesta tuotti tylyn vastauksen: ei minusta enää mihinkään olisi. Ei selvityksiä, ei tukea. Papereistahan sen näki, että romuakka mikä romuakka.

Menin kouluun kuitenkin. En saanut opiskelutukia, mutta eläke juoksi – ja se kaksi vuotta koulussa oli elämäni parasta aikaa. Sinä aikana toki laitettiin pari tekoniveltä, leikattiin selkää ja vaikka mitä. Mutta oli hienoa tuntea olevansa taas ihminen: pärjäsin ihan hyvin koulussa nuorempieni joukossa, opin paljon uutta, sain hyviä ystäviä. Ja ammattitaidon.

Valmistuttuani perustin ensin oman toiminimen ja asiakkaita oli. Hintani olivat ilmeisesti liian halvat. Sitten kuitenkin yrityksen byrokratian pyörittäminen alkoi käydä ylivoimaiseksi varsinkin viattomalla hyväntekijän luonteellani. Lopetin siis yritykseni.

Nyt olen eläkeläinen – kunnes minua todella tarvitaan, että Suomi pelastuu…

Seurailen kuitenkin ystävieni ja muiden ahdingossa olevien ihmisten elämää ja yritän auttaa heitä parhaani mukaan, eläkevakuutusyhtiöhän sponsoroi tällaista toimintaa nyt.

Minulla on pari saman koulutuksen omaavaa ystävää. Yksi on jopa supertyötön eli hänellä on kolme ammattitutkintoa, mutta ei kuitenkaan työkokemusta. Kukaan ei ole häntä halunnut ottaa edes tuettuun työkokeiluun. Nämä ystäväni eivät sadoista hakemuksistaan huolimatta ole saaneet töitä, eivätkä työkyvyttömyyseläkettä.

Enkä oikein ymmärrä työnantajien ajatuksia ja toimenpiteitäkään. Onko tämä lama-aika vain hyvä syy raivata yrityksestä pois kiusalliset toisinajattelijat? Eikö olisi viisaampaa jakaa vähentyneitä töitä tasan porukoiden kesken ja siten taata perustoimeentulo, mutta antaa vähän hengähdysaikaa lyhentyneen työajan ansiosta. Mitäs sitten, kun nousuaika alkaa ja tarvitaan lisää työvoimaa? Luuletteko, että poispotkitut tulevat riemumielin takaisin? Minulla ainakin olisi sellainen olo, että mieluummin menen vaikka löysään hirteen kuin sellaiseen firmaan, josta minut on kertaalleen potkittu pois.

Nykyisin kannustetaan ottamaan vastaan myös pätkätöitä. Mutta kenelläpä siihen olisi varaa? Ei ainakaan sillä, joka on pitkäaikaistyötön ja joutuu pienistä korvauksistaan maksamaan elämisensä lisäksi lääkkeensä ja terveyden- tai sairaudenhoitonsa. Pätkätyön ottaminen merkitsisi monen viikon taukoa korvauksiin. Ja jos olet ollut pitkään työtön ja rahat ovat vähissä, töihin meno myös maksaa: pitää olla suhteellisen siistit vaatteet, silmälasit, joilla näkee ja pitää myös pystyä kulkemaan työmatkat – aika harvalle tarjotaan työpaikkaa kulman takaa.

Itse en tee enää mitään maksullisia töitä. Kelan pieniä ”etuuksia” saadakseni minun täytyisi miettiä jokainen palkka tai palkkio. Mutta onneksi nyky-Suomessa on suorastaan tilaus vapaaehtoistyölle eli voin ylläpitää ammattitaitoani ja mielenterveyttäni tekemälle töitä yhdistysverkostolleni.

Työlkii ellää (tämän kevään muotislogania lainatakseni), mutta ilman työtä tai työhönkin voi kuolla, tai mikä vielä pahempaa jäädä kitumaan.

Auli Hackman