Kums osallistui tietotalkoisiin 29-30.1.2010 tavoitteena omien kotisivujen luominen.
Luotseina toimivat Olli Teräs, Marja-Liisa Viherä ja Liisa Kirves.
KUMS:ista olivat mukana:
Kaija Rantanen
Riitta Niklander
Ulla Listovaara
Annikki Penttinen
Seppo Laine
Päivi Sohlman
Anni Ukskoski
Terttu Kanninen
Raija Wallin
Liisa Seppälä
Kaj Malm
Esittelykierroksen jälkeen suunniteltiin työnjako ja jaettiin työryhmät. Osallistujat valitsivat osa-alueensa eri tehtäväaiheista.
Ensimmäinen työtehtävä oli ruokailun pisteytys. Pisteytyksen perusteella valittiin seuraavan päivän ruokalista.
Pienien teknillisten vaikeuksien kautta pääsimme varsinaiseen aiheeseen. Tarkoituksena oli suunnitella KUMS:n oma kotisivu, joka toimisi jatkossa monipuolisena informaatiotyökaluna.
Ensimmäisenä päivänä saimme suunniteltua kotisivun alkupohjat. Yhteisen tarkastelun jälkeen kaikki olivat suhteellisen tyytyväisiä saavutettuun tulokseen.
Tämän jälkeen oli vielä yhteinen iltapala, jonka valmistus kuului myös ohjelmaan.Tilaisuus päättyi klo 21.00.
Seuraavana aamuna koulutus alkoi klo 9.00 vartijan näyttävällä sisääntulolla. Sekaannus johtui hälytysjärjestelmän informaatikatkosta. Hämmingin jälkeen siirryimme aamukahville, jonka jälkeen täytimme talkoiden osallistujalistan. Täyttäminen tuotti jo pientä sekaannusta oudon näppäimistön vuoksi.
Vihdoin pääsimme varsinaiseen tekemiseen.
Kaija ja Päivi paneutuivat lomakkeisiin, tiedotteisiin, KUMS:n omiin sivuihin ja tukihenkilöihin.
Riitta, Liisa ja Kaj loivat keskustelupalstan, valokuvagallerian ja kokosivat historiikkia.
Terttu, Raija ja Anni paneutuivat etusivun tekoon, yhteystietoihin, hallituksen kokoonpanoon ja toimintamuotoihin.
Ulla ja Annikki kokosivat koulutuskokonaisuutta, ajankohtaisaiheita ja valmistivat ilmoittautumislomakkeen.
Kaiken aikaa koimme onnistumisen riemua ja löysimme itsestämme uusia kykyjä.
Ulla, Annikki, Liisa ja Maija valmistivat herkullisen kala- ja liha-aterian. Viinipullon avaaminen oli tuottaa pientä ongelmaa, koska talosta ei löytynyt pullonavaajaa. Ollin ja Liisan kekseliäisyys pelasti tilanteen. Pullo avautui kaulan alapuolelta saksien avulla.
Työ jatkui.
