Videot: Päivö hoitaa ja järjestää

Päivö tai Päivi on alueen organisoija ja järjestelijä. Hän on manageri, joka hoitaa palvelun tarvitsijat ja palvelun tarjojat yhteen, hoitaa laskutukset, veroilmoitukset, palkat jne. Päivi/Päivö on oikeastaa hyvä alueen luotsi! Hän luotsaa arjen toimintojen sujumisen kaikille.

 Päivön palveluista on tehty 4 videota amatööri-voimin. Videot syntyivät parin iltapäivän aikana Sonerassa 2006. Videoiden esittämiä palveluja ei vieläkään ole niin täydellisinä, kuin unelmat hyvästä palvelusta esittävät
.

Ensimmäistä videota tehdessä laadittiin myös kertomuksen pohjalta tarkempi käsikirjoitus, muut syntyivä inspiroiden, kun "näyttelijät" saivat idasta kiinni.  Videoiden tekeminen on yksi tapa havainnollistaa ideaa itselle ja muille.

Ikkunanpesijää tarvitaan

Tarina:

Oli huhtikuun kirkas aamu. Mikko heräsi auringonsäteeseen. Talven pölyt näkyivät hyvin kirkkaassa aamussa. Mikko nousi ripeästi ja päätti tarttua asiaan. Hän soitti Päiville ja kysyi, onko yhtään ikkunanpesijää vapaana. Muutkin olivat huomanneet saman asian kuin Mikko ja Päivillä oli vaikeuksia löytää rekistereistä vapaata työntekijää. Hän muisti kuitenkin, että


Lue lisää


Sairaalle apua

Tarina 2: 

 Eerolla oli kuumetta 39 astetta. Hän ei jaksanut edes nousta ylös puhumattakaan koiran ulkoiluttamisesta. Mikä nyt eteen? Perhe oli lomalla ja hän aivan yksin kotona. Tottahan toki Eero jaksoi ottaa puhelimen käteensä ja soittaa Päiville. Päivi järjesti tuossa tuokiossa koiran ulkoiluttajan ihan Eeron läheltä ja kyseli samalla tarvitsiko Eero jotain kaupasta? Mehua, suklaata... Päivi lupasi jä


Lue lisää


Tietokone reistailee

Tarina 3: 

Minnan tietokone hidasteli ja takkuili. Mistähän nyt on kyse? Soitto helpdeskiin ei auttanut lainkaan, sieltä vain siirrettiin toiselle yrittäjälle. Niinpä Minna soitti Päiville ja kyseli apua. Päivi yhdisti puhelun suoraan Siskolle, joka oli perustanut alueelle uuden ”it-iloksi ja avuksi”


Lue lisää


Lapset ja lapsenlapset syömään

Tarina 4:

 Meeri ajatteli kutsua lapset perheineen lauantaina syömään. Hänestä oli mukava suunnitella päivällistä, vaikkei hän jaksanut oikein kaupassa käydä eikä tehdä koko ateriaa yksin. Niinpä hän ajatteli soittaa Päiville ja kysellä, että mistähän hän saisi apua, miten selviäsi iloisesta tapahtumasta kunnialla?


Lue lisää


Päivö

Päivi nautti työstään. Hän oli kuin syntynyt organisoijaksi. Hän nautti kun löysi tekijälle työtä ja työlle tekijän. Hän välitti liikuntakyvyttömälle kampaajan kotiin, löysi kävelyseuraa yksinäiselle, järjesti kissalle hoitajan sairaalassaolon ajaksi jne. Hän tunsi alueen jokaisen ihmisen ja piti heistä kaikista. Apunaan hänellä oli hyvät rekisterit ja yhteydet. Päiviin luona voi käydä, hänelle voi soittaa, hän vastaa sähköpostiin ja toki hänellä on hyvät sivut webissä, minkä kautta asiat myös hoituvat. Päivin puhelinpalvelu oli kuuluisa siitä, että koskaan ei tarvinnut tyhjän panttina jonottaa, vaan lupaamansa ajan jälkeen Päivi soitti kysyjälle. Hänellä oli toki apunaan muistava puhelin..


Lue lisää