Toimintasuunnitelmat

            VUODEN 2017 TOIMINTASUUNNITELMA                 Hallitus 14.11.2016

                                                                                                               Syyskokous 21.11.2016

 

Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja tulevaisuus

 

                      Yhdistys perustettiin vuonna 2005. Vuosi 2017 on yhdistyksen 12. toimintavuosi.

 

                      Yhdistys on perustettu omaishoitajien ja heidän läheistensä, vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden etuja valvomaan, heidän asemansa parantamiseksi. Yhdistys omaishoitoperheiden tukitoimien ja palveluiden kehittäminen, virkistystoiminta toiminta-alueellaan. Toiminta-alueita ovat Haapaveden kaupunki, Siikalatvan ja Pyhännän kunnat.

 

                      Tavoitteena on omaishoitajuuteen liittyvän tietoisuuden lisääminen, jotta myös työssäkäyvät, erityislapsiperheet ja miesomaishoitajat saadaan toimintaan mukaan ja tietoiseksi heille kuuluvista tukitoimista ja palveluista.

 

                      Yhdistys ja sen jäsenet ovat mukana eri päätöksentekoportaissa ja siten vaikuttamassa asioihin jo päätöksentekovaiheessa.

 

                      Näitä toiminnan periaatteita noudatetaan tulevaisuudessakin.

 

 

Toimintakauden 2017 haasteet ja mahdollisuudet

 

                      Monipuolisen toiminnan ja koulutusten myötä omaishoitajia motivoidaan liittymään jäseniksi ja jäsenistön määrä vuoden lopussa olisi enemmän kuin toimintavuoden alussa. Lokakuussa 2016 jäsenmäärä oli 156.

 

                      Tiedotustoimintaa jatketaan entiseen tapaan. Samalla etsitään uusia tiedotuskanavia  ja            –mahdollisuuksia. Tiedotuksen tehostaminen antaa mahdollisuuden myös jäsenhankinnan parantamiseen.

 

                      Yhdistyksen esite uudistetaan. Kannattajajäsenhankintaa varten laaditaan jaettavaa materiaalia.

 

                      Ylläpidetään yhdistyksen kotisivua ja sosiaalisessa mediassa olevia sivustoja. Uusitaan kotisivut ja valmennetaan omaishoitajia niiden käyttöön.

 

                      Toimintansa ylläpitämiseksi yhdistys hakee avustuksia niitä myöntäviltä tahoilta, kuten kaupungit ja kunnat, RAY, Ragnar Enberg –säätiö, Keskipiste-Leader ry sekä Omaishoitajat ja läheiset –liitto ry.

 

                      Omaishoitajille ja jäsenistölle järjestettäviin koulutuksiin, valmennuksiin ja ryhmätoimintoihin haetaan Opintokeskus Sivikseltä rahoitusta.

                       

                      Tehdään aloitteita kunnille ja muille yhteistyötahoille omaishoitajien tärkeäksi kokemien parannusten ja uudistusten säilyttämiseksi ja uusien parannusten saamiseksi.

 

                      Tärkeänä toiminnan toteuttajana ja yhteistyökumppanina on yhdistyksen hallinnoima RAY:n rahoittama Linkki-projekti, jonka toimintakausi jatkuu myös vuonna 2017. Uuden hankehakemuksen tekeminen aloitetaan keväällä 2017.

 

                      Projektisuunnitelman ja tarkennettujen toimintasuunnitelmien mukaisesti projektityöntekijät toteuttavat Linkki –asuntoauton kierroksilla sekä myös muissa toimipisteissä aikataulujen mukaista toimintaa. Projektissa on kaksi työntekijää.

 

                      Yhdistys ja Linkki –projekti yhdessä järjestävät virkistystoimintaa ja tapahtumia omaishoitajille ja heidän läheisilleen.

 

                      Yhdessä Linkki –projektin kanssa järjestetään mm. Ovet –omaishoitajavalmennuksia uusille omaishoitajille ja muillekin halukkaille. Valmennuksiin on jatkuva haku.

 

                      Vertaisryhmä- ja kahvilatoiminnot ovat tärkeitä ja niiden toimintoja kehitetään edelleen. Koulutetuille vertaisohjaajille järjestetään jatkokoulutusta sekä koulutetaan ryhmien vetäjiä sekä vapaaehtoisia, joilla on mahdollisuus käydä omaishoitajaperheissä keskustelemassa ja vertaistuen antajana.

                     
Yhdistyksen toimintaa johtaa hallitus. Linkki-projektin asioiden seurannan ja ohjeistuksen vuoksi hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa, poikkeuksena heinäkuu, jolloin ei ole kokousta.

 

                      Jäsenmaksutulojen lisäksi varainhankintaa toteutetaan Myyrilän kahvilatoimintaa ylläpitämällä, myymällä tuotteita sekä osallistumalla myyjäisiin ja tapahtumiin. Järjestetään arpajaisia eri tapahtumien ja matkojen yhteydessä.

 

                      Hallituksen jäsenistä valitaan eri vastuualueille vetäjä tai pari, vastaamaan toiminnan toteutuksesta ja kehittämisestä.

 

 

Painopisteet vuodelle 2017

 

Painopisteet

Tavoite

Toteutus

Tiedottaminen

Sitoutetaan vastuuhenkilöt

Osaamisen hyödyntäminen.

Materiaalien, esitteiden ja sähköisten tiedotteiden ajan tasalle saattaminen.

Harjoittelijoiden ja työkokeilussa olevien mahdollisuudet hyödynnetään.

Ohjaus ja neuvonta

Tietoisuuden lisääminen palveluista, lomista, kuntoutuksista sekä valmennuksista ja koulutuksista.

Linkki-projektin välityksellä. Myyrilän kahvilassa.

Koulutus

Koulutusta, valmennusta sekä henkistä hyvinvointia lisäävä toimintaa.

Ovet-valmennus/yleisöluennot Linkki-projektin kanssa.

Vertaisohjaajakoulutusta ryhmien vetäjille.

Omaishoitajaperheissä vierailevien vapaaehtoisten koulutus yhdessä seurakunnan kanssa.

Eri toimijoiden koulutuksiin osallistuminen esim. Liitto, RAY, Opintokeskus Sivis.

Etsitään eri alojen taitajia.

Alva-hankke.

Yhteistyö

Yhteistyötä eri tahojen kanssa ja uusien hankkiminen.

 

 

Linkki-projektin, kylä- ym. yhdistysten ja Alva-hankkeen mahdollisuudet hyödynnetään.

Jäsenhankinta

Vuoden aikana saadaan uusia henkilö- ja kannattajajäseniä.

Monipuolista toimintaa ylläpitämällä, siitä tiedottamalla, esitteiden, kotisivujen ja facebookin sekä Linkki-projektin ja työkokeilijan avustuksella.

Näkyvyyden lisääminen

Omaishoitajuuden tunnetuksi tekeminen kaikilla toiminta-alueilla.???

Osallistutaan eri tapahtumiin.

Yhteydenpidot eri toimijoihin ja yhteistyökumppaneihin sekä omaishoitajiin ja läheisiin.

Tiedotuksen lisääminen.

Ks. kohta Tiedottaminen

Hallinto

Hallituksen, työrukkasen ja työntekijöiden motivointi ja vastuuttaminen.

Linkki-projektin jälkeisen toiminnan suunnittelu.

 

Kokoukset ja palaverit. Mahdollistamalla koulutuksiin ja tapahtumiin osallistuminen.

Idea-riihi.

Linkki-projektin ohjausryhmä.

Virkistys/viriketoiminta

Henkinen tuki. Piristystä arkeen. Viriketoiminnan kehittäminen.

Kotiin vietävät toiminnot. Virkistysmatkat ja tilaisuudet yhteistyössä Linkin, oppilaitosten, eri järjestöjen sekä seurakuntien kanssa.

Vapaaehtoistoiminta

Toiminnan kasvattaminen ja toimijoista huolehtiminen.

Linkki-projektin kautta.

 



<Maaliskuu 2024>
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
LINKKI-projektiHistoriaaLinkit Keskustelufoorumi