5. Oikaraisen talkoot 13.6.2009

Ruokaa odotettiin innolla, päivä on jo lähtenyt käyntiin tarmokkaasti. Kaikilla on siis jo nälkä!
Oikaraisen ala-asteella pidettiin kolmen kylän yhteiset julkaisutalkoot. Talkoot kestivät yhden pitkän lauantaipäivän. Talkoolaisia oli yhteensä 15 talkoolaista, joista 4 yli 64 vuotiasta, joten varsinaisia talkoolaisia oli 11. Luotseja oli 2. Oikarainen, Norvajärvi ja Saarenkylä ovat muodostaneet "Kolmen koplan", ja halusivatkin nyt toteuttaa yhteisvoimin kylälehden.
 Katso tehty julkaisu .


Sinänsä talkootoiminta ei ollut heille uutta, mutta nyt he saivat alkusysäyksen kohti omaa yhteistä lehteä. Talkoolaiset olivat hienosti mukana juuri oikeanlaisella talkoohengellä, kaikki yhteen hiileen puhaltaen. He olivat itsekin iloisesti yllättyneitä siitä, kuinka mainiosti yhteispeli toimi ja kuinka innokkaasti kaikki ottivat projektin omakseen tarkemmin juttua päivän kulusta.








Kaikilla oli mukavaa!
Keittiöryhmä vielä viimeistelee upeaa ateriaa. Sipulit kuullottuvat makeiksi voissa.
Keittiöryhmä vielä viimeistelee upeaa ateriaa. Sip...
Pääkirjoitus syntyy yhteistyössä, kuin myös koko julkaisu.
Pääkirjoitus syntyy yhteistyössä, kuin myös koko j...
Keskustelua syntyi taittamisesta. Laitetaanko kuva tälle vai tälle sivulle.
Keskustelua syntyi taittamisesta. Laitetaanko kuva...

Suunnitelma oli lopputuloksen mukainen!
Suunnitelma oli lopputuloksen mukainen!
Vanhoja leikekirjoja selailtiin ahjerasti, jotta julkaisuun päätyisi kaikkein oleellisin.
Vanhoja leikekirjoja selailtiin ahjerasti, jotta j...